Press "Enter" to skip to content

Origossa vieraillut metaanipohjainen Bhooatian komissaari ihastui paikalliseen kaunottareen – kyseessä olikin pieru!

Vitrtr de Phiiif ja avustaja. De Phiiif vasemmalla.

Bhooatian kaasuoikeuskomissaari Vitrtr de Phiiif on ollut Origossa neuvottelemassa heliumkaasun palloihin sulkemisen rajoittamisesta ja on tutustunut lounastauolla paikalliseen kaunottareen. Myöhemmin on paljastunut, että kyseessä oli roudarina toimineelta Petteri Lehmustolta vahingossa päässyt pieru.

Komissaari ja pieru tulivat kuitenkin mainiosti juttuun ja Phiiif on päättänyt jäädä lomailemaan Origoon vielä muutamaksi viikoksi. Komissaarin mukaan pariskunnan on tarkoitus tutustua Maununnevan suoalueella villiin suokaasupopulaatioon ja viettää aikaa Viikkiläisellä nautatilalla maalaisromanttisessa metaanipilvessä. Toimitukseen kantautuneiden huhujen mukaan Phiiif on suunnitellut kosivansa pierua kiertoajelulla paikallisen palkintonaudan suolistossa.

Edellisen kerran vahinkopieru ylitti uutiskynnyksen, kun hajuaistin välityksellä kommunikoivien fazziliaanien rauhanneuvottelut olivat vähällä päätyä katastrofiin. Rauhanvälittäjä Martti Ahtisaarelta pääsi pieni määrä kaasua juuri, kun sopuisat hajut olivat pääsemässä neuvotteluissa voitolle. 

Tällä kertaa pieru on ollut poliittisesti Origolle hyväksi, sillä kaasujen oikeuksien puolesta ahkerasti kampanjoiva Phiiif antoi romanssin huumaamana myönnytyksiä paikalliselle kuplamuovitehtaalle. Uuden sopimuksen mukaan kuplamuovin kupliin asennettavat kaasujen vapaan liikkuvuuden mahdollistavat venttiilit eivät ole enää välttämättömiä. 

Toki myös soraääniä on kuultu. Perussuomalaiset ovat ilmaisseet paheksuntansa siitä, että ulkoparalleeliset kaasut tulevat ja vievät pierumme. Pentti Oinonen on korostanut olevansa järkyttynyt sallivasta suhtautumisesta bhooatialaisen ja suomalaisen pierun yhteiseloon. 

“Onko kohta ihmisenkin saatava avioitua rakastamansa pierun kanssa?” Oinonen kysyi provokatiivisesti, mutta menetti tajuntansa pian lausuntonsa jälkeen, koska paikallinen happi ei jaksanut enää kuunnella meuhkaamista.

Lisäys: On käynyt ilmi, että Vitrtr de Phiiifin Bhooatilainen vaimo Veququ on tuohtunut paljastuneesta salasuhteesta. Toimituksemme on nähnyt hallitukselle lähetetyn viestin, jossa merkittävään sotilassukuun kuuluva rouva de Pfiiif vaatii miehensä toimittamista Bhooatiaan. Jos Origon turvallisuuspalvelu ei toimi heti, tulee Veququ sukunsa tukemana hakemaan miehensä. Viestin on allekirjoittanut myös Veququn isä, sotamarsalkka Stratrt de Sariini.

Kommentoi

Kommentoitavaa?